TURVALLISUUS

Merkkainten käyttämät värikuulat lähtevät 300fps (feet per second, jalkaa sekunnissa) ja kantama on olosuhteista riippuen 30-60 metriä, siksi merkkaimilla ei saa koskaan osoittaa toista ihmistä kohti jolla ei ole suojamaskia päässään!!!

Myös pelien välissä tauoilla on hyvä pitää merkkaimet suunnattuina poispäin muista ihmisistä ettei vahingossakaan tule tapaturmia, sillä esim. silmään osuessaan voi osuma aiheuttaa sokeutumisen. Siksi pelin tärkein asia onkin noudattaa ehdotonta turvallisuutta ja pitää suojamaski päässään aina ollessa pelialueen sisällä vaikka esim. kostean ilman takia linssi hieman huurtuisi. Myös jos on saanut osuman pitää maskia pitää päässään kunnes on päässyt pelialueelta pois sovittuun taukopaikkaan.

Sopiva vaatetus pelaamiseen on verryttelyasu/maastopuku jonka alle pitkähihainen paita on hyvä lisä. Myös hanskat ja esim. lippalakki pään suojaksi ovat hyvä lisä varusteisiin. Maastosta riippuen kengät voivat olla normaaleista lenkkitossuista aina nappiksiin. Vaatteita ei toki kannata pukea liikaa yllensä, vaikka osumien sattuminen vähenisikin, sillä pelin tiimellyksessä tulee helposti kuuma.

 

KALUSTOMME

Vuokrattavat varusteemme ovat tunnettujen paintball-tuote valmistajien ensiluokkaisia välineitä. Aseina toimivat Tippmann´98 puoliautomaattimerkkaimet sekä niihin sopivat 150 kuulan lippaat. Tarjoamme AINOINA Turussa paineilmapullot perinteisten hiilidioksidipullojen sijaan, tämä takaa pelaamiselle vieläkin suuremman nautinnon ja edesauttaa välineiden paremman toimivuuden.

Lisäksi annamme välineillemme takuun että ne toimivat jopa -10 asteen pakkasessa! Lisäksi voit valita normaalit tai tarkkuuspiiput merkkaimiin. Maskit ovat uudet Empiren valmistamat, koko kasvot sekä korvat peittävät suojamaskit. Värikuulina käytämme luotettavia DraXxus- värikuulia.

Takaamme että varusteemme ovat ensiluokkaisesti huollettuja jokaista vuokrausta varten!

 

PELIMUODOT JA OHJEITA

 

Pelissä joukkueiden päämääränä on vaihtoehtoisesti yrittää ryöstää vastustajan lippu omaan tukikohtaansa, tai eliminoida kaikki vastustajan pelaajat. Joukkueissa olisi hyvä olla minimissään 3 pelaajaa/joukkue. Pelipaikaksi soveltuu niin metsä kuin esim. nurmikkoalue johon kasata esteistä mieleisensä kenttä. Myös kisoihin tarkoitetut ilmatäytteiset suojat antavat aloittelijalle vaihtelua peleihin.

Yleisimmät pelityypit ovat siis lipun ryöstö sekä pelaamineen viimeiseen mieheen. Viimeiseen mieheen pelaaminen on yksinkertaisesti peliporukan jakaminen kahteen joukkueeseen. Joukkueet lähtevät peliin pelialueen vastakkaisilta puolilta yrittäen eliminoida kaikki vastustajan pelaajat Huom. vain osuma josta jää väriläiskä lasketaan osumaksi, jos värikuula ei hajoa saa pelaaja jatkaa peliä normaalisti. Lipun ryöstö on säännöiltään pääpiirteittäin samanlainen paitsi että joukkueiden lähtöpaikoissa on liput. Säännöistä ja pelityypeistä löytyy useita eri variaatioita ja mikä parasta itse voi oman porukan kanssa sopia itselleen mieluisat säännöt.